Energy from waste and the bottom of the sea

Vaasa Housing Exhibition runs on waste

The houses at the Housing Exhibition 2008 in Vaasa will be heated by energy from the old abandoned waste dump and by energy from the bottom of the sea.

-”We realized that the temperature of the sea bottom a few metres deep will remain at +8-9 degrees celsius even in the coldest winter. Up on land at the same depth the temperature is only +3-4 degrees. “, one of the two innovators of the idea tells. “Even the experts were surprised”.

The housing exhibition area has its own energy station that transforms and moves out the energy into the city´s energy network. The methane gas taken to use from the old waste dump in Suvilahti will last for twenty years, but the sea is a huge energy reservoir. “There is potential for the future”, Mauri Lieskoski says.//aito

Från den nedlagda sopstationen i Sunnanvik transporteras metangas till en nybyggd energianläggning. Enheten, utrustad med bränslecell och mikroturbiner, producerar el och värme som sedan körs ut i Vasa Elektriskas nät. Totalt får över 40 småhus och tre höghus sin el- och värmeenergi via mässans kraftverk.
Juvelen i kronan är det lågtemperaturnät som suger upp jordvärme från ett 40 meter tjockt sedimentlager på havsbottnen. Nästan åtta kilometer rör är begravda under vattenytan i Stadsfjärden.
– Nätet ska vara i bruk året runt. På somrarna används det till att kyla ner husen, säger Mauri Lieskoski på företaget Mateve.
Det var Vasaborna Lieskoski och Pertti Reinikainen som gjorde den sensationella upptäckten. Deras mätningar visade att medeltemperaturen i jordlagret är 8–9 grader på 3–4 meters djup – vintertid. Uppe på landbacken, i torr mark, är motsvarande temperatur 3–4 grader.
– Haven och insjöarna är stora solpaneler. Det handlar om enorma energikällor och värmeförråd, säger Lieskoski.
– Den största utmaningen består i att fördela värmen på ett jämnt sätt. Det fungerar bra på ett avgränsat område men vi vet inte hur långt man kan transportera havsvärmen. Det krävs mera forskning.
Fyndet överraskade energispecialisten Jarmo Kallio på Geologiska forskningscentralen.
– Bottensedimentet lagrar solvärme effektivt under sommaren. Tack vare vattenmassorna avkyls det inte ens under kalla perioder. Här finns stor potential.
Framtidens teknik
Bränslecellen har utvecklats av Wärtsilä. Kraftverket är det första i sitt slag som drivs med gas från en avstjälpningsplats. Mikroturbinerna och bränslecellen producerar en energimängd som motsvarar den årliga förbrukningen för 150 egnahem.
– Enheten tillverkar miljövänlig el- och värmeenergi med mycket hög verkningsgrad. Utsläppen ligger på en ultralåg nivå. Om några år kan man börja använda tekniken kommersiellt i hotell och butiker. Vi kommer till exempel att testa bränsleceller i fartygsmotorer, säger Juha Kytölä, vd på Wärtsilä Finland.
Sopstationen är ingen evig gasleverantör. Enligt Kytönen räcker metangasen i minst tjugo år, kanske längre.
– Fördelarna med decentraliserad energiproduktion är att kraftverken kan utnyttja lokala energikällor effektivare. Dessutom blir bränsletransporterna kortare.
Stort intresse
Enligt Henrik Vehkaoja är lågtemperaturnätet en relativt billig affär för husbyggarna.
– Investeringskostnaderna är höga, men driften är billig. Intresset har varit stort. Merparten av husen kommer att vara anslutna till nätet.
Anslutningsavgiften för ett egnahem är 1 500 euro plus moms. Energiförbrukningen mäts inte men hushållen betalar en bruksrättsavgift på 2,50 euro plus moms per uppvärmd kvadratmeter och år.
Satsningen i Vasa har väckt uppmärksamhet också utomlands. I den senaste upplagan av State of the World, som ges ut av Worldwatch-institutet, används Vasaprojektet som exempel på att det går att producera energi ur biogas från avstjälpningsplatsen.

– Projektet kan tjäna som föredöme för hela energisektorn. Det här är hållbar utveckling och ekologiskt boende, säger projektchef Keijo Ullakko.

(link) HBL continue>

(link) Pohjalainen

(link) Asuntomessut

The living housing block

La tour vivante - the vertical farm

Grow your own food!

Would you have ever thought it conceivable to grow vast amounts of produce in the heart of densely populated cities ?

The concept of eco-tower “Tour Vivante” aim is to associate agricultural hydroponic production, dwelling and activities in a single and vertical system.

A continuous agriculture, emancipated from seasons and climatic hazards (drought, flood, weather), which provides a production 5 to 6 time better than open fields cultures.

Tour Vivante allows a local production and to wipe out transportation needed for food supply and thus, the process of the very energy-consuming preservation.

The hydroponic agricultural production purifies the districts air by the provision of plants oxygen.
An efficient use of salvaged rainwater is transformed into drinking water by the evaporation/respiration of plants.
Tour Vivante generates a large amount of methane or electricity by the fermentation of food waste and vegetals.

Located at the top of the tower, two large windmill directed towards the dominant winds produce electricity facilitated by the height of the tower. The produced electric power is about 200 to 600 kWh per annum.

4 500 m of photovoltaic panels included into the facades generate electricity from solar energy.

This tower will have as well : Rainwater and Black water systems, Ecological or recycled materials and Thermal and hygrometrical regulation.

Vertical farming could revolutionize the way we produce food. This new model could replace, traditional farming methods. This is one idea where the sky is truly the limit.

www.livingtower.new.fr

atelier soA architectes

Barn architecture

Galpón Barn in Chile

Modern interpretation of the traditional barn in Chile by Cazú Zegers AIRA Arquitectos.

www.cazuzegers.cl

Guerilla gardening

Urban gardening

Regardless of whether you are an urban, suburban, or rural dweller, there is inevitably a patch of neglected turf in your neighborhood that might need a bit of TLC and greening. If you see hidden gardening potential between sidewalk cracks when others see decay and abandon, well then, you might be a budding guerrilla gardener and not even know it! The guerrila gardening phenomenon is currently sweeping the globe as folks are finding innovative ways to come together for the optimization of neglected land and paved surface area. It’s a turf war for some, or a poetic gesture for others, but either way, citizens are rolling up there sleeves to create gardens in the most unlikely spaces and places.

The term ‘guerrilla gardening‘ might scare off some, but the practice has a long history of both radical and community-building tactics. Liz Christy and the Green Guerrillas transformed an abandoned lot in NYC’s Bowery during the 1970’s and as the BBC recently reported, guerrilla gardeners are ’sowing the seeds of resistance’ in South London. Many ‘resistance gardeners’ consider themselves to be vandals of sorts but with plants or seeds as weapons, often operating covertly at night in empty lots or on public property that otherwise remains unkept or barren.

The Guerilla Gardening website has a friendly though subversive sort of tone, as it has gone from tracking the activities of “illicit cultivation around London” to being a “growing arsenal for anyone who is interested in waging war against the neglect of public space.” It’s troop digs are warm and inviting and ultimately about reclamation, beautification, and even growing food in public spaces (a political act in and of itself as we re-educate ourselves about viable land use). The lighter side of the guerilla gardening campaign would probably be community gardens or grassroots gardening, which also brings folks together (during daylight hours) for neighborhood improvement and local food security. Whether as collective green graffiti or as an attempt to reclaim the neighborhood and make improvements for all, guerrilla gardening is a form of eco-activism that is catching on despite its controversial methods.

+ Guerilla Gardening
+ Green Guerillas

Green moss graffiti

Green Graffiti

Eco-minded street artist Edina Tokodi is putting a new spin on green guerilla tactics in the trendy art enclave of Williamsburg, Brooklyn. Tokodi’s site-specific moss installations of prancing animal figures and camouflage outgrowths are the talk of a local urban neighborhood typically accustomed to gallery hype and commercial real estate take-overs. Unlike the market-driven art featured in sterile, white box galleries, the work of Tokodi is meant to be touched, felt, and in turn touch you in the playful ways that her animated installations call to mind a more familiar, environmentally friendly state in the barren patches of urban existence.

Tokodi believes strongly that the reactions of passersby (or the lack of any reaction at all) is really an indicator of a deeper malaise that we need to pay attention to and reseed with “mentally healthy garden states” and direct interactive engagement.

The artist states:

“I think that our distance from nature is already a cliché. City dwellers often have no relationship with animals or greenery. As a public artist I feel a sense of duty to draw attention to deficiencies in our everyday life. As a cultivator of eco-urban sensitivity, I usually go back to the sites to visit my “plants” or “moss”, sometimes to repair them a bit, but nothing more generally as they tend to get enough water from the air, condensation, and rain - especially in certain seasons. I also like to let them live by themselves. From the moment I put them on the street they start to have their own life. For me, the reaction of life on the street is also very important. I am curious about how people receive them, if they just leave them alone, or if they want to, take care of them or dismantle them. This is what makes my work similar to graffiti, although I am searching for a deeper social meaning and a dialogue with memories of the animals and gardens of my past in a small town in Central Europe. I believe that if everyone had a garden of their own to cultivate, we would have a much more balanced relation to our territories. Of course, a garden can be many things.”

Edina Tokodi studied graphic art and design at the Hungarian Academy of Fine Arts and also completed urban design course work in Milan, Italy. Her work can be seen on the streets of Williamsburg, Brooklyn and in unexpected outcroppings on a street near you.

(link) www.inhabitat.com

(link) step-by-step guide for making moss graffiti

When the World is not Enough

Megafonin Helsingin toimituksen poliittinen dokumentti talonvaltauksista ja kaupunkitilaa koskevista konflikteista

Megafoni-Helsinki

Helsingin poliisilaitoksen mukaan talonvaltaukset ovat tämän kesän kuumin trendi. Mistä tässä trendissä on kyse? Talonvaltaukset ovat ilmaus sellaisten antagonististen subjektiivisuuksien syntymisestä, jotka ovat kehittyneet kaupungissa ja joille kaupunkitilan täytyy olla ilmaista, koska se on “ilmaa jota hengitämme”.

Vallatussa Telakkakatu 6:ssa oli valtava hallitila

Kaupungin edustajat ja moraaliset julkiset kommentaattorit ovat läpi kesän korostaneet, että talonvaltaajien vaatimukset ovat “kohtuuttomia”. He haluavat keskustasta niin suuren tilan, että siellä voi järjestää ilmaiseksi esimerkiksi teatteria ja keikkoja. Kaikki nämä ymmärtäväiset ihmiset ovat valmiita antamaan “nuorille” oman tilan, kunhan se ei ole liian kallis. Kuitenkaan he eivät tahdo ymmärtää, miksi mikään tarjottu tila ei valtaajille riitä.

He eivät ymmärrä, että kyse ei ole uuden “vähemmän byrokraattisen” nuorisotalon tarpeesta. Talonvaltaajat eivät halua uutta omaehtoista nuorisotaloa, vaan he haluavat asettaa kyseenalaiseksi kaupunkitilan kapitalistisen haltuunoton. Kyse on perustavasta poliittisesta ristiriidasta, johon ymmärtäväiset virkamiehet eivät pysty vastaamaan. Pieni syrjäinen tila ei riitä, koska kaikkein olennaisinta valtauksissa on juuri niiden ilmaisemien tarpeiden liiallisuus suhteessa kapitalistiseen logiikkaan. Edes maailma ei riitä niin kauan kuin kyse on pääoman maailmasta…

Sen rinnalle ja sisälle rakentuu toinen maailma, tai lukuisia toisenlaisia maailmoja.

Valtaajien tarpeet eivät ole liiallisia siksi, että ne olisivat määrällisesti liian suuria vaan siksi, että ne ovat laadullisesti erilaisia kuin kaikki tarpeet, joita kapitalistisen logiikan ohjaamat päättäjät pystyvät ymmärtämään. Valtaajat haluavat ottaa kaupunkitilaa yhteiseen käyttöön maksamatta siitä, koska tilaa ei ajatella kustannus-hyöty -logiikan mukaisesti. Tilasta ei makseta, koska sillä ei pyritä tekemään voittoa. Tila otetaan haltuun vapaata yhteistoimintaa ja rahalla mittaamatonta tuotantoa varten. Vapaa yhteistoiminta lisää kyllä sivuvaikutuksenaan pääoman arvoa, mutta sen logiikka on täysin toisenlainen kuin pääoman arvonlisäyksen.

Tämä tuotanto perustuu siihen, että ihmiset ovat valmiita tuottamaan asioita yhdessä saamatta siitä mitään yksityistä etua. Sen logiikka on pikemminkin lahjan logiikkaa kuin rationaalisen, taloudellista etuaan maksimoivan yksilön laskelmointia.

Nykyisin tämän yhteistoiminnan paikka on ennen kaikkea kaupunkitila, metropolin tila. Myös esimerkiksi autonomiset sosiaalikeskukset lisäävät kaupunkitilan arvoa, koska ne houkuttelevat ihmisiä. Italiassa tärkeimmät niistä ovat päässeet myös matkaoppaisiin, koska mielenkiintoisimmat keikat järjestetään usein niissä.

Kaupunkitilan yksityistämisen tarkoituksena on tämän kaikkialle hajautuneen arvon kasaaminen. Kiinteistöjen omistajat ja keinottelijat voivat odottaa omistamiensa tilojen arvon nousevan, koska ihmiset haluavat yhä kiihkeämmin elää kaupungeissa, joiden vetovoimaa he tuottavat elämällä, olemalla ja asumalla.

Tuotanto ja antagonismi

Urbaani yhteistoiminta siis sekä kasvattaa pääoman voittoja että menee sen logiikan tuolle puolen. Se on kollektiivista luovuutta, joka haistattaa paskat “luoville luokille” ja heidän konsulttihorinoilleen.

Nykyisin pääomalle kaikkein suurimpia voittoja tuottavat ihmisten välisten suhteiden järjestämiseen ja yhteisen älyn käyttöön perustuvat talouden sektorit. Siksi ihmisten välisen kanssakäymisen paikat, eli suurkaupunkien keskustojen tilat, ovat kalleinta mitä kapitalistit omistavat. Kahvilat ja ravintolat menestyvät keskustoissa, koska ihmiset käyvät siellä. Muotisuunnittelijoiden ja mainostoimistojen täytyy perustaa konttorinsa keskustaan, koska heidän hyödyntämäänsä raaka-ainetta ovat ihmisten pukeutuminen, eleet, slangit ja käyttäytymistavat. Globaalit suuryritykset haluavat perustaa pääkonttorinsa juuri globaalien metropolien keskustoihin, missä on tarjolla niiden tarvitsemaa työvoimaa ja äärimmilleen erikoistuneita palveluita.

Kaupungin keskustoissa tapahtuva kanssakäyminen tuottaa suunnattoman rikkauden juuri siksi, että ne ovat paikkoja, joihin väki kerääntyy, joissa metropolin heterogeeniset elementit jatkuvasti osuvat yhteen kaupunkitilassa ajelehtiessaan, joissa hengailevat kaikki metropolissa elävät erilaiset ihmiset: liikemiehet, skeittarinuoret ja pissikset, siirtolaiset ja joutilaat eläkeläiset. Vain erot voivat tuottaa rikkautta.

Itse asiassa pääoma tekee kaupunkitilasta yksityisen voiton lähteen juuri sen vuoksi, että ihmiset haluavat käyttää sitä yhteisesti. Kuitenkin ihmiset tekevät kaupungin, eikä pääoma voi riistää siihen kohdistuvaa kollektiivista “tekijänoikeutta” herättämättä alati kiihtyvää vastarintaa.

Sabotaasi ja yhteisö

Metropolin sosiaalisissa verkostoissa tapahtuvaa tuotantoa voidaan ottaa haltuun vain yhdellä keinolla: tekemällä metropolissa elämisestä rahan alaista. Raha taas on suhde, jonka kautta pääoma komentaa yhteiskuntaa. Ihmisiä pakotetaan kanavoimaan tuotantoaan palkkatyön eli pääoman komennossa tehtävän ja sen arvoa lisäävän työn sisään tekemällä kaikista kaupunkitilassa elämisen edellytyksistä vain markkinoiden kautta hankittavia. Ja markkinoilla tarvittavaa rahaa taas saa vain tekemällä palkkatyötä.

Tässä tilanteessa kaupunkitilan haltuunottamisesta, sen kollektiivisesta palauttamisesta yhteiseen käyttöön, tulee keskeinen yhteiskunnallisen lakon muoto.

Tämän kesän valtausten kokemukset ovat luoneet /ihmisille/ uskoa omiin toiminnan mahdollisuuksiin, kykyyn rakentaa ja ylläpitää tiloja itse yhdessä toisten kanssa. Sekä kykyyn ja mahdollisuuteen saattaa yhteen erilaisia ihmisiä. Erityisesti Katajanokalla onnistuttiin hyvin poikkeuksellisella tavalla luomaan suhteita naapureihin ja jakamaan heidän kanssaan kaupunkitilan käyttöön liittyviä kokemuksia.

Tämä ihmisten välisten suhteiden monimuotoisuushan on myös metropolin tuotannollisen merkityksen perusta. Kapitalismin tarvitsemat kulttuuriset ja tiedolliset innovaatiot syntyvät aina ihmisten omaehtoisessa kanssakäymisessä, urbaaneissa alakulttuureissa ja “ruohonjuuritason” verkostoissa. Pääoma ei voi riistää metropolin verkostoja ilman että se antaa niiden kehittää jotain ennalta arvaamatonta. Siis jotain vallankumouksellista, pieniä arkipäivän vallankumouksia, toiseksi-tulemisia, kohtaamisia, jotka antavat mahdollisuuden toimia totutusta poikkeavalla tavalla ja muodostaa uudenlaisia tapoja havainnoida maailmaa, uudenlaisia suhteita itseen ja toisiin ihmisiin. Siis uudenlaisia, vallankumouksellisia subjektiivisuuksia.

“Kansa löytää perustuslain kaduilta”

Varmuuden vuoksi vielä kerran: talonvaltauksissa ei siis ole kyse uuden nuorisotalon tarpeesta, vaan kaupunkitilan yksityisomistuksen lakkauttamisesta. Jälleen kerran kollektiivinen laittomuus muuttuu uudeksi laillisuudeksi, uuden perustuslain luomiseksi ja kahden laillisuuskäsityksen väliseksi konfliktiksi. Siis lupa tappaa vanha järjestys.

Sen vuoksi vanhoja puolueita ja niiden toimintaa vanhan laillisuuden sisällä ei välttämättä tarvita, sillä tilat otetaan joka tapauksessa. Kehotus laillistaa valtaukset ei ole pyyntö puolueille, vaan vihje siltä varalta, että ne haluavat säilyä hengissä uudessa globaalissa ja metropolitaanisessa kontekstissa. Metropolin tilassa taisteleva autonominen subjekti voi toki vain elää ja antaa toisten kuolla. Se on uudenlainen Bond-tyttö, jota eivät kiinnosta sen enempää martineja litkivien lipevien uhkapelureiden liehittelyt kuin kierosilmäisten roistojen runsaskätisimmätkään tarjoukset. Se on itse yhtä aikaa suunnattoman älykäs kollektiivinen rikollinen ja uutta järjestystä rakentava ja suojeleva salainen agentti.

(link to complete article) Megafoni Helsinki “When the World is not enough…”

Rakentamisen Ruusu 2007

Rakentamisen Ruusu 2007
	Uusi asuntoarkkitehtuuri ja lähiympäristön suunnittelu sekä julkiset kaupunkitilat saivat tällä kertaa rakentamisen ruusuja Helsingissä. Tunnustuksen arkkitehti Jarmo Pulkkiselle luovutti rakennuslautakunnan puheenjohtaja Kauko Koskinen 5.2.2008 kaupungintalolla. Kunniamaininnan saivat professori, arkkitehti Vilhelm Helander ja arkkitehti Juha Ilonen. Arkkitehti Jarmo Pulkkinen Rohkeasta, peräänantamattomasta ja paikan olosuhteet ymmärtävästä asuntosuunnittelusta, jossa kaupunkimaiseen asumiseen ja korkeatasoiseen arkkitehtuuriin yhdistyvät pientaloasumisen parhaat piirteet. (link) Herttoniemenrannan pientalot /HS Professori, arkkitehti Vilhelm Helander Johdonmukaisesta ja ravistelevasta huomion kiinnittämisestä julkiseen kaupunkitilaan. Ylittämättömään rakennushistorian tuntemukseen yhdistyy luova opetustoiminta ja suunnittelu. “Katajanokalle toteutetaan parhaillaan salaiseksi luokiteltua valtakunnallista hätäkeskusta kalliosuojaan maan alle. Maanalaisetkin suojat tarvitsevat yhteyksiä maan päälle. Ensimmäiset versiot maan päälle tulevista rakennelmista olivat huonosti Katajanokan historiallisesti arvokkaaseen kaupunkirakenteeseen sovitettuja. Kaupunkikuvaneuvottelukunnankin aloitteesta rakennelmia suunnittelemaan kutsuttiin professori Vilhelm Helander. Helander onnistuikin sijoittamaan välttämättömät maanpäälliset rakenteet suurella taituruudella osaksi olemassa olevia rakenteita. Ne jopa täyttävät suojan salaisuusvaatimusta paremmin kuin alkuperäinen suunnitelma konsanaan. Tärkeintä on luonnollisesti se, että suoja ei turmele maailmanluokan mittakaavassa arvokasta Katajanokan julkista kaupunkitilaa.”   Arkkitehti Juha Ilonen: Olohuone Helsinki Innovatiivisista avauksista arkkitehtuurin marginaalissa, jossa vuosikymmeniä laiminlyödyt urbaanit tilat löytävät ennenäkemättömiä uusia ulottuvuuksia. (link) Juha Ilonen “Olohuone Helsinki

Helsingin rakennusvalvontavirasto press release (in Finnish) .pdf

Generator.x 2.0

Generator.x 2.0: Beyond the Screen

Digital fabrication represents the next step in the digital revolution. After years of virtualization, with machines and atoms being replaced by bits and software, we are coming full circle. Digital technologies like rapid prototyping, laser cutting and CNC milling now produce atoms from bits, eliminating many of the limitations of industrial production processes.

Generator.x in collaboration with Club Transmediale and [DAM] presents Generator.x 2.0: Beyond the screen, a workshop and exhibition about digital fabrication and generative systems.

“Beyond the screen” investigates the creation of new physical forms and spaces through the combination of generative strategies and digital fabrication technologies.

Beyond the screen, an update from Berlin on the progress of Aperiodic Vertebrae workshop:

.

www.gereratorx.no

G.x 2.0 workblog

Generator.x on Flickr