When the World is not Enough…
Megafonin Helsingin toimituksen poliittinen dokumentti talonvaltauksista ja kaupunkitilaa koskevista konflikteista
Megafoni-Helsinki
Helsingin poliisilaitoksen mukaan talonvaltaukset ovat tämän kesän kuumin trendi. Mistä tässä trendissä on kyse? Talonvaltaukset ovat ilmaus sellaisten antagonististen subjektiivisuuksien syntymisestä, jotka ovat kehittyneet kaupungissa ja joille kaupunkitilan täytyy olla ilmaista, koska se on “ilmaa jota hengitämme”.
Vallatussa Telakkakatu 6:ssa oli valtava hallitila
Kaupungin edustajat ja moraaliset julkiset kommentaattorit ovat läpi kesän korostaneet, että talonvaltaajien vaatimukset ovat “kohtuuttomia”. He haluavat keskustasta niin suuren tilan, että siellä voi järjestää ilmaiseksi esimerkiksi teatteria ja keikkoja. Kaikki nämä ymmärtäväiset ihmiset ovat valmiita antamaan “nuorille” oman tilan, kunhan se ei ole liian kallis. Kuitenkaan he eivät tahdo ymmärtää, miksi mikään tarjottu tila ei valtaajille riitä.
He eivät ymmärrä, että kyse ei ole uuden “vähemmän byrokraattisen” nuorisotalon tarpeesta. Talonvaltaajat eivät halua uutta omaehtoista nuorisotaloa, vaan he haluavat asettaa kyseenalaiseksi kaupunkitilan kapitalistisen haltuunoton. Kyse on perustavasta poliittisesta ristiriidasta, johon ymmärtäväiset virkamiehet eivät pysty vastaamaan. Pieni syrjäinen tila ei riitä, koska kaikkein olennaisinta valtauksissa on juuri niiden ilmaisemien tarpeiden liiallisuus suhteessa kapitalistiseen logiikkaan. Edes maailma ei riitä niin kauan kuin kyse on pääoman maailmasta…
Sen rinnalle ja sisälle rakentuu toinen maailma, tai lukuisia toisenlaisia maailmoja.
Valtaajien tarpeet eivät ole liiallisia siksi, että ne olisivat määrällisesti liian suuria vaan siksi, että ne ovat laadullisesti erilaisia kuin kaikki tarpeet, joita kapitalistisen logiikan ohjaamat päättäjät pystyvät ymmärtämään. Valtaajat haluavat ottaa kaupunkitilaa yhteiseen käyttöön maksamatta siitä, koska tilaa ei ajatella kustannus-hyöty -logiikan mukaisesti. Tilasta ei makseta, koska sillä ei pyritä tekemään voittoa. Tila otetaan haltuun vapaata yhteistoimintaa ja rahalla mittaamatonta tuotantoa varten. Vapaa yhteistoiminta lisää kyllä sivuvaikutuksenaan pääoman arvoa, mutta sen logiikka on täysin toisenlainen kuin pääoman arvonlisäyksen.
Tämä tuotanto perustuu siihen, että ihmiset ovat valmiita tuottamaan asioita yhdessä saamatta siitä mitään yksityistä etua. Sen logiikka on pikemminkin lahjan logiikkaa kuin rationaalisen, taloudellista etuaan maksimoivan yksilön laskelmointia.
Nykyisin tämän yhteistoiminnan paikka on ennen kaikkea kaupunkitila, metropolin tila. Myös esimerkiksi autonomiset sosiaalikeskukset lisäävät kaupunkitilan arvoa, koska ne houkuttelevat ihmisiä. Italiassa tärkeimmät niistä ovat päässeet myös matkaoppaisiin, koska mielenkiintoisimmat keikat järjestetään usein niissä.
Kaupunkitilan yksityistämisen tarkoituksena on tämän kaikkialle hajautuneen arvon kasaaminen. Kiinteistöjen omistajat ja keinottelijat voivat odottaa omistamiensa tilojen arvon nousevan, koska ihmiset haluavat yhä kiihkeämmin elää kaupungeissa, joiden vetovoimaa he tuottavat elämällä, olemalla ja asumalla.
Tuotanto ja antagonismi
Urbaani yhteistoiminta siis sekä kasvattaa pääoman voittoja että menee sen logiikan tuolle puolen. Se on kollektiivista luovuutta, joka haistattaa paskat “luoville luokille” ja heidän konsulttihorinoilleen.
Nykyisin pääomalle kaikkein suurimpia voittoja tuottavat ihmisten välisten suhteiden järjestämiseen ja yhteisen älyn käyttöön perustuvat talouden sektorit. Siksi ihmisten välisen kanssakäymisen paikat, eli suurkaupunkien keskustojen tilat, ovat kalleinta mitä kapitalistit omistavat. Kahvilat ja ravintolat menestyvät keskustoissa, koska ihmiset käyvät siellä. Muotisuunnittelijoiden ja mainostoimistojen täytyy perustaa konttorinsa keskustaan, koska heidän hyödyntämäänsä raaka-ainetta ovat ihmisten pukeutuminen, eleet, slangit ja käyttäytymistavat. Globaalit suuryritykset haluavat perustaa pääkonttorinsa juuri globaalien metropolien keskustoihin, missä on tarjolla niiden tarvitsemaa työvoimaa ja äärimmilleen erikoistuneita palveluita.
Kaupungin keskustoissa tapahtuva kanssakäyminen tuottaa suunnattoman rikkauden juuri siksi, että ne ovat paikkoja, joihin väki kerääntyy, joissa metropolin heterogeeniset elementit jatkuvasti osuvat yhteen kaupunkitilassa ajelehtiessaan, joissa hengailevat kaikki metropolissa elävät erilaiset ihmiset: liikemiehet, skeittarinuoret ja pissikset, siirtolaiset ja joutilaat eläkeläiset. Vain erot voivat tuottaa rikkautta.
Itse asiassa pääoma tekee kaupunkitilasta yksityisen voiton lähteen juuri sen vuoksi, että ihmiset haluavat käyttää sitä yhteisesti. Kuitenkin ihmiset tekevät kaupungin, eikä pääoma voi riistää siihen kohdistuvaa kollektiivista “tekijänoikeutta” herättämättä alati kiihtyvää vastarintaa.
Sabotaasi ja yhteisö
Metropolin sosiaalisissa verkostoissa tapahtuvaa tuotantoa voidaan ottaa haltuun vain yhdellä keinolla: tekemällä metropolissa elämisestä rahan alaista. Raha taas on suhde, jonka kautta pääoma komentaa yhteiskuntaa. Ihmisiä pakotetaan kanavoimaan tuotantoaan palkkatyön eli pääoman komennossa tehtävän ja sen arvoa lisäävän työn sisään tekemällä kaikista kaupunkitilassa elämisen edellytyksistä vain markkinoiden kautta hankittavia. Ja markkinoilla tarvittavaa rahaa taas saa vain tekemällä palkkatyötä.
Tässä tilanteessa kaupunkitilan haltuunottamisesta, sen kollektiivisesta palauttamisesta yhteiseen käyttöön, tulee keskeinen yhteiskunnallisen lakon muoto.
Tämän kesän valtausten kokemukset ovat luoneet /ihmisille/ uskoa omiin toiminnan mahdollisuuksiin, kykyyn rakentaa ja ylläpitää tiloja itse yhdessä toisten kanssa. Sekä kykyyn ja mahdollisuuteen saattaa yhteen erilaisia ihmisiä. Erityisesti Katajanokalla onnistuttiin hyvin poikkeuksellisella tavalla luomaan suhteita naapureihin ja jakamaan heidän kanssaan kaupunkitilan käyttöön liittyviä kokemuksia.
Tämä ihmisten välisten suhteiden monimuotoisuushan on myös metropolin tuotannollisen merkityksen perusta. Kapitalismin tarvitsemat kulttuuriset ja tiedolliset innovaatiot syntyvät aina ihmisten omaehtoisessa kanssakäymisessä, urbaaneissa alakulttuureissa ja “ruohonjuuritason” verkostoissa. Pääoma ei voi riistää metropolin verkostoja ilman että se antaa niiden kehittää jotain ennalta arvaamatonta. Siis jotain vallankumouksellista, pieniä arkipäivän vallankumouksia, toiseksi-tulemisia, kohtaamisia, jotka antavat mahdollisuuden toimia totutusta poikkeavalla tavalla ja muodostaa uudenlaisia tapoja havainnoida maailmaa, uudenlaisia suhteita itseen ja toisiin ihmisiin. Siis uudenlaisia, vallankumouksellisia subjektiivisuuksia.
“Kansa löytää perustuslain kaduilta”
Varmuuden vuoksi vielä kerran: talonvaltauksissa ei siis ole kyse uuden nuorisotalon tarpeesta, vaan kaupunkitilan yksityisomistuksen lakkauttamisesta. Jälleen kerran kollektiivinen laittomuus muuttuu uudeksi laillisuudeksi, uuden perustuslain luomiseksi ja kahden laillisuuskäsityksen väliseksi konfliktiksi. Siis lupa tappaa vanha järjestys.
Sen vuoksi vanhoja puolueita ja niiden toimintaa vanhan laillisuuden sisällä ei välttämättä tarvita, sillä tilat otetaan joka tapauksessa. Kehotus laillistaa valtaukset ei ole pyyntö puolueille, vaan vihje siltä varalta, että ne haluavat säilyä hengissä uudessa globaalissa ja metropolitaanisessa kontekstissa. Metropolin tilassa taisteleva autonominen subjekti voi toki vain elää ja antaa toisten kuolla. Se on uudenlainen Bond-tyttö, jota eivät kiinnosta sen enempää martineja litkivien lipevien uhkapelureiden liehittelyt kuin kierosilmäisten roistojen runsaskätisimmätkään tarjoukset. Se on itse yhtä aikaa suunnattoman älykäs kollektiivinen rikollinen ja uutta järjestystä rakentava ja suojeleva salainen agentti.
(link to complete article) Megafoni Helsinki “When the World is not enough…”
