Jopo Helsinki bike meeting

A City of Jopos

For a long time car owners have had yearly gatherings for special brands. Now bike owners are catching up. The first bike gathering for Helkama Jopo-bikes was arranged in Helsinki. Photographer Roni Rekomaa took a cool photo of the bikers on their Jopos. Talk  about ultra-cool! /aitoa

More> HBL

Photo Roni Rekomaa

Shopping uniformly

Our cities are malls

I was sitting on the tram number 6 trough the center of Helsinki on my way to Hietalahti, and it crossed my mind, how similar the businesses in metropolitan areas are becoming. It doesn’t matter if its Paris , Madrid, Stocholm or Helsinki, but in the core shopping district you always find Prada, Gucci, Hugo Boss, Hästens, Hennes et Mauritz and Zara occupying all of the downtown rental spaces. It’s the same verywhere! Cities need to stand out and find their own character again.

We used to imagine this was a phenomena only concerning shopping malls; that is where you find the shops and enterprises composed of specific pre-organised compounds of shops. Shops that do not enter into each other comfort zone too much to create real competition in prizing, shops that tend to the needs of the average IMAGINED shopper of a specific targeted area. You have malls targeting middle class; these are the malls on the ring roads and perhaps the malls in city center targeting the offspring of the wealthy (those who can afford to live in the city)…so we get for example Kamppi Mall in Helsinki centre that attracts mainly teenagers. (The Kamppi Mall is by the way the busiest mall in Europe –insert ad here-). But as I watched the well known brands pass by my tram window, I realised this has happened to our city centres outside the malls as well. Our cities are becoming a malls.

So what will happen if the turbulence on the financing market continues? Would it possibly create new opportunities to reclaim the liveliness and dynamics of the city centres? When people stop spending on luxury, and the brand shops have to close down, is there a new dawn for experimental enterprises in the centre? Perhaps we will see sprawling young entrepreneur businesses find a niche in our cities. I remember the attraction and excitement of for example Barcelona a decade back, that lay in the possibilities to create things, live from it, change your mind if you felt like it and go in another direction, and succeed again. This was the creation of young students, immigrants, of refugees, of local people using the buzz…all of this both gave opportunity to business to establish and to the atmosphere of that your life lay at your feet to create, whatever age you were. The centre of Barcelona was full of unknown designer shops, small clubs popping up everywhere, record shops, cafés, restaurants. The huge number of tourists consequently flocking there gave way to a lot of trendy hostels. Forget Gaudi (however fantastic), forget the MACBA Museum…the city grew its fame out of the will to do things of people living there. If the city centre would not have supported low enough rents for small new businesses, if the rent levels would only allowed brand names there, the famous Barcelona we know today would not exist.

History, Catalunya, beauty of architecture…all of this would prevail, but we would not have our imaginary City of Life. A lot of `city´ is in the minds of its inhabitants and its visitors, and like the rug under the feet of the financing market, it is also easily shaken if not tendered.//aito

Helsinki Hietalahti fleemarket clothes

link> Wardrobe remix

Open source architecture

Design like you give a damn

A simple mission: “to generate design opportunities that will improve living standards for all” by providing an open-source platform through which ANYone can view, post, share, and adapt sustainable, humanitarian-based, scalable solutions. The idea that designs and all associated documents can and should be shared within the decidedly proprietary architectural industry is truly innovative, and could very well aid in the reshaping of the entire architectural profession into a more socially-focused and responsible vocation. Architecture for humanity; Cameron Sinclair on TED talks//aito

www.openarchitecturenetwork.org

www.cameronsinclair.com

Punk my street

Reclaim the streets

“Reclaim the streets” is a worldwide phenomenon, where people take over the streets and set up a party. Yesterday in Helsinki, Punk took over. The organization was excellent; one second – people fill the street, two seconds – traffic is stopped and anarchist black flags put up, and a red blanket constructed to hinder cars from passing. Three seconds – the tent is up. Four seconds – the instruments are orderly put up and the spontaneous stage is ready. Five seconds – a small aggregat is carried in to give power to the loudspeakers. Next the bar is up and punk music fills the neighbourhood. //aito

Punk my neighbourhood

Malminrinne reclaimed

The police watching over

Concert

Red skeleton banner

< VIDEO

Risky play and treehouses

As architects we often get frustrated by building codes. Finnish building codes are strict, and cut in stone, there are no excuses made. A step higher than 40-50 cm; has to have a safety rail of 90 cm high. Apple trees in apartment building gardens; forbidden, raw apples can be toxic if consumed in huge quantities (and I mean HUGE). A staircase cannot be too narrow or too steep – ever. Etc, etc. By all these rules we think we make the world safer. But is safety first right? We are actually by eliminating risk, also eliminating part of life, and the process of learning. Learning gives you joy and confidence. And arent small risks so much more fun than someone telling you “play NOW!”.//aito

www.baumraum.de

Kids need the adventure of ‘risky’ play

A major study says parents harm their children’s development if they ban tree-climbing

A major study by Play England, part of the National Children’s Bureau, found that half of all children have been stopped from playing; climbing trees, playing conkers or taking part in games of tag or chase. Some parents are going to such extreme lengths to protect their children from danger that they have even said no to hide-and-seek.

‘Children are not being allowed many of the freedoms that were taken for granted when we were children,’ said Adrian Voce, director of Play England. ‘They are not enjoying the opportunities to play outside that most people would have thought of as normal when they were growing up.’

Voce argued that it was becoming a ’social norm’ for younger children to be allowed out only when accompanied by an adult. ‘Logistically that is very difficult for parents to manage because of the time pressures on normal family life,’ he said. ‘If you don’t want your children to play out alone and you have not got the time to take them out then they will spend more time on the computer.’

Voce pointed out how irrational some of these decisions were. Last year, almost three times as many children were admitted to hospital after falling out of bed as those who had fallen from a tree.

The tendency to wrap children in cotton wool has transformed how they experience childhood. According to the research, 70 per cent of adults had their biggest childhood adventures in outdoor spaces among trees, rivers and woods, compared with only 29 per cent of children today. The majority of young people questioned said that their biggest adventures took place in playgrounds.

Voce said Play England was determined to spread the message that children ought to be taking risks and that it is ‘not the end of the world if a child has an accident’. The latest study will be launched on Wednesday to coincide with Play Day, when hundreds of events will take place across the country to celebrate children’s right to play. It will show that play providers also feel the opportunities for children to ‘test and challenge themselves in play involving a level of risk’ have reduced over the past decade. They blame overcautious health and safety officers and the fear of litigation if children have accidents.

link> The Guardian

Green moss graffiti

Green Graffiti

Eco-minded street artist Edina Tokodi is putting a new spin on green guerilla tactics in the trendy art enclave of Williamsburg, Brooklyn. Tokodi’s site-specific moss installations of prancing animal figures and camouflage outgrowths are the talk of a local urban neighborhood typically accustomed to gallery hype and commercial real estate take-overs. Unlike the market-driven art featured in sterile, white box galleries, the work of Tokodi is meant to be touched, felt, and in turn touch you in the playful ways that her animated installations call to mind a more familiar, environmentally friendly state in the barren patches of urban existence.

Tokodi believes strongly that the reactions of passersby (or the lack of any reaction at all) is really an indicator of a deeper malaise that we need to pay attention to and reseed with “mentally healthy garden states” and direct interactive engagement.

The artist states:

“I think that our distance from nature is already a cliché. City dwellers often have no relationship with animals or greenery. As a public artist I feel a sense of duty to draw attention to deficiencies in our everyday life. As a cultivator of eco-urban sensitivity, I usually go back to the sites to visit my “plants” or “moss”, sometimes to repair them a bit, but nothing more generally as they tend to get enough water from the air, condensation, and rain – especially in certain seasons. I also like to let them live by themselves. From the moment I put them on the street they start to have their own life. For me, the reaction of life on the street is also very important. I am curious about how people receive them, if they just leave them alone, or if they want to, take care of them or dismantle them. This is what makes my work similar to graffiti, although I am searching for a deeper social meaning and a dialogue with memories of the animals and gardens of my past in a small town in Central Europe. I believe that if everyone had a garden of their own to cultivate, we would have a much more balanced relation to our territories. Of course, a garden can be many things.”

Edina Tokodi studied graphic art and design at the Hungarian Academy of Fine Arts and also completed urban design course work in Milan, Italy. Her work can be seen on the streets of Williamsburg, Brooklyn and in unexpected outcroppings on a street near you.

(link) www.inhabitat.com

(link) step-by-step guide for making moss graffiti

When the World is not Enough

Megafonin Helsingin toimituksen poliittinen dokumentti talonvaltauksista ja kaupunkitilaa koskevista konflikteista

Megafoni-Helsinki

Helsingin poliisilaitoksen mukaan talonvaltaukset ovat tämän kesän kuumin trendi. Mistä tässä trendissä on kyse? Talonvaltaukset ovat ilmaus sellaisten antagonististen subjektiivisuuksien syntymisestä, jotka ovat kehittyneet kaupungissa ja joille kaupunkitilan täytyy olla ilmaista, koska se on “ilmaa jota hengitämme”.

Vallatussa Telakkakatu 6:ssa oli valtava hallitila

Kaupungin edustajat ja moraaliset julkiset kommentaattorit ovat läpi kesän korostaneet, että talonvaltaajien vaatimukset ovat “kohtuuttomia”. He haluavat keskustasta niin suuren tilan, että siellä voi järjestää ilmaiseksi esimerkiksi teatteria ja keikkoja. Kaikki nämä ymmärtäväiset ihmiset ovat valmiita antamaan “nuorille” oman tilan, kunhan se ei ole liian kallis. Kuitenkaan he eivät tahdo ymmärtää, miksi mikään tarjottu tila ei valtaajille riitä.

He eivät ymmärrä, että kyse ei ole uuden “vähemmän byrokraattisen” nuorisotalon tarpeesta. Talonvaltaajat eivät halua uutta omaehtoista nuorisotaloa, vaan he haluavat asettaa kyseenalaiseksi kaupunkitilan kapitalistisen haltuunoton. Kyse on perustavasta poliittisesta ristiriidasta, johon ymmärtäväiset virkamiehet eivät pysty vastaamaan. Pieni syrjäinen tila ei riitä, koska kaikkein olennaisinta valtauksissa on juuri niiden ilmaisemien tarpeiden liiallisuus suhteessa kapitalistiseen logiikkaan. Edes maailma ei riitä niin kauan kuin kyse on pääoman maailmasta…

Sen rinnalle ja sisälle rakentuu toinen maailma, tai lukuisia toisenlaisia maailmoja.

Valtaajien tarpeet eivät ole liiallisia siksi, että ne olisivat määrällisesti liian suuria vaan siksi, että ne ovat laadullisesti erilaisia kuin kaikki tarpeet, joita kapitalistisen logiikan ohjaamat päättäjät pystyvät ymmärtämään. Valtaajat haluavat ottaa kaupunkitilaa yhteiseen käyttöön maksamatta siitä, koska tilaa ei ajatella kustannus-hyöty -logiikan mukaisesti. Tilasta ei makseta, koska sillä ei pyritä tekemään voittoa. Tila otetaan haltuun vapaata yhteistoimintaa ja rahalla mittaamatonta tuotantoa varten. Vapaa yhteistoiminta lisää kyllä sivuvaikutuksenaan pääoman arvoa, mutta sen logiikka on täysin toisenlainen kuin pääoman arvonlisäyksen.

Tämä tuotanto perustuu siihen, että ihmiset ovat valmiita tuottamaan asioita yhdessä saamatta siitä mitään yksityistä etua. Sen logiikka on pikemminkin lahjan logiikkaa kuin rationaalisen, taloudellista etuaan maksimoivan yksilön laskelmointia.

Nykyisin tämän yhteistoiminnan paikka on ennen kaikkea kaupunkitila, metropolin tila. Myös esimerkiksi autonomiset sosiaalikeskukset lisäävät kaupunkitilan arvoa, koska ne houkuttelevat ihmisiä. Italiassa tärkeimmät niistä ovat päässeet myös matkaoppaisiin, koska mielenkiintoisimmat keikat järjestetään usein niissä.

Kaupunkitilan yksityistämisen tarkoituksena on tämän kaikkialle hajautuneen arvon kasaaminen. Kiinteistöjen omistajat ja keinottelijat voivat odottaa omistamiensa tilojen arvon nousevan, koska ihmiset haluavat yhä kiihkeämmin elää kaupungeissa, joiden vetovoimaa he tuottavat elämällä, olemalla ja asumalla.

Tuotanto ja antagonismi

Urbaani yhteistoiminta siis sekä kasvattaa pääoman voittoja että menee sen logiikan tuolle puolen. Se on kollektiivista luovuutta, joka haistattaa paskat “luoville luokille” ja heidän konsulttihorinoilleen.

Nykyisin pääomalle kaikkein suurimpia voittoja tuottavat ihmisten välisten suhteiden järjestämiseen ja yhteisen älyn käyttöön perustuvat talouden sektorit. Siksi ihmisten välisen kanssakäymisen paikat, eli suurkaupunkien keskustojen tilat, ovat kalleinta mitä kapitalistit omistavat. Kahvilat ja ravintolat menestyvät keskustoissa, koska ihmiset käyvät siellä. Muotisuunnittelijoiden ja mainostoimistojen täytyy perustaa konttorinsa keskustaan, koska heidän hyödyntämäänsä raaka-ainetta ovat ihmisten pukeutuminen, eleet, slangit ja käyttäytymistavat. Globaalit suuryritykset haluavat perustaa pääkonttorinsa juuri globaalien metropolien keskustoihin, missä on tarjolla niiden tarvitsemaa työvoimaa ja äärimmilleen erikoistuneita palveluita.

Kaupungin keskustoissa tapahtuva kanssakäyminen tuottaa suunnattoman rikkauden juuri siksi, että ne ovat paikkoja, joihin väki kerääntyy, joissa metropolin heterogeeniset elementit jatkuvasti osuvat yhteen kaupunkitilassa ajelehtiessaan, joissa hengailevat kaikki metropolissa elävät erilaiset ihmiset: liikemiehet, skeittarinuoret ja pissikset, siirtolaiset ja joutilaat eläkeläiset. Vain erot voivat tuottaa rikkautta.

Itse asiassa pääoma tekee kaupunkitilasta yksityisen voiton lähteen juuri sen vuoksi, että ihmiset haluavat käyttää sitä yhteisesti. Kuitenkin ihmiset tekevät kaupungin, eikä pääoma voi riistää siihen kohdistuvaa kollektiivista “tekijänoikeutta” herättämättä alati kiihtyvää vastarintaa.

Sabotaasi ja yhteisö

Metropolin sosiaalisissa verkostoissa tapahtuvaa tuotantoa voidaan ottaa haltuun vain yhdellä keinolla: tekemällä metropolissa elämisestä rahan alaista. Raha taas on suhde, jonka kautta pääoma komentaa yhteiskuntaa. Ihmisiä pakotetaan kanavoimaan tuotantoaan palkkatyön eli pääoman komennossa tehtävän ja sen arvoa lisäävän työn sisään tekemällä kaikista kaupunkitilassa elämisen edellytyksistä vain markkinoiden kautta hankittavia. Ja markkinoilla tarvittavaa rahaa taas saa vain tekemällä palkkatyötä.

Tässä tilanteessa kaupunkitilan haltuunottamisesta, sen kollektiivisesta palauttamisesta yhteiseen käyttöön, tulee keskeinen yhteiskunnallisen lakon muoto.

Tämän kesän valtausten kokemukset ovat luoneet /ihmisille/ uskoa omiin toiminnan mahdollisuuksiin, kykyyn rakentaa ja ylläpitää tiloja itse yhdessä toisten kanssa. Sekä kykyyn ja mahdollisuuteen saattaa yhteen erilaisia ihmisiä. Erityisesti Katajanokalla onnistuttiin hyvin poikkeuksellisella tavalla luomaan suhteita naapureihin ja jakamaan heidän kanssaan kaupunkitilan käyttöön liittyviä kokemuksia.

Tämä ihmisten välisten suhteiden monimuotoisuushan on myös metropolin tuotannollisen merkityksen perusta. Kapitalismin tarvitsemat kulttuuriset ja tiedolliset innovaatiot syntyvät aina ihmisten omaehtoisessa kanssakäymisessä, urbaaneissa alakulttuureissa ja “ruohonjuuritason” verkostoissa. Pääoma ei voi riistää metropolin verkostoja ilman että se antaa niiden kehittää jotain ennalta arvaamatonta. Siis jotain vallankumouksellista, pieniä arkipäivän vallankumouksia, toiseksi-tulemisia, kohtaamisia, jotka antavat mahdollisuuden toimia totutusta poikkeavalla tavalla ja muodostaa uudenlaisia tapoja havainnoida maailmaa, uudenlaisia suhteita itseen ja toisiin ihmisiin. Siis uudenlaisia, vallankumouksellisia subjektiivisuuksia.

“Kansa löytää perustuslain kaduilta”

Varmuuden vuoksi vielä kerran: talonvaltauksissa ei siis ole kyse uuden nuorisotalon tarpeesta, vaan kaupunkitilan yksityisomistuksen lakkauttamisesta. Jälleen kerran kollektiivinen laittomuus muuttuu uudeksi laillisuudeksi, uuden perustuslain luomiseksi ja kahden laillisuuskäsityksen väliseksi konfliktiksi. Siis lupa tappaa vanha järjestys.

Sen vuoksi vanhoja puolueita ja niiden toimintaa vanhan laillisuuden sisällä ei välttämättä tarvita, sillä tilat otetaan joka tapauksessa. Kehotus laillistaa valtaukset ei ole pyyntö puolueille, vaan vihje siltä varalta, että ne haluavat säilyä hengissä uudessa globaalissa ja metropolitaanisessa kontekstissa. Metropolin tilassa taisteleva autonominen subjekti voi toki vain elää ja antaa toisten kuolla. Se on uudenlainen Bond-tyttö, jota eivät kiinnosta sen enempää martineja litkivien lipevien uhkapelureiden liehittelyt kuin kierosilmäisten roistojen runsaskätisimmätkään tarjoukset. Se on itse yhtä aikaa suunnattoman älykäs kollektiivinen rikollinen ja uutta järjestystä rakentava ja suojeleva salainen agentti.

(link to complete article) Megafoni Helsinki “When the World is not enough…”

Forbidden places

Abandoned places leave nobody cold. They bring out sentiments of fear, nostalgia, danger, memory and possibility in us.

When I was ten-eleven, me and my friends trespassed on an abandoned dock area in our city. We found an open door, and a room inside that we made our “own”. This was our secret club house where we felt we were in control, where no adults, or ruling gangs of older kids on the streets (Palosaaren mopedijengi) could control us. We made big interior decorations; we painted the walls with old paints we found on the area, we brought carpets and furniture there, we kept a library there etc. The planning and the imagination of all that this could become made us absolutely tied to the place. The area itself was a heaven for a child with all its exciting cranes, old ship parts and warehouses. It was a thrilling time and we would work all day on this almost without any breaks and love it. In modern day entrepreneurial culture they would call this “flow”…. and head hunt me down to some well paid media company.

In the end my mother found out and made an end of it, but I still treasure this time when we were child house occupants.

The site www.forbidden-places.net has a fantastic collection of photographs from deserted hospitals, factories, underground subway stations etc in Europe that war, demographics, economy or other change have made ruins. Some of the photos are just stunning. Would be interesting to see a section from Finland. Enjoy! //aito

www.forbidden-places.net

House occupation in Hermanni

Nuoret valtasivat talon Hermannissa

12.1.2008 14:58, päivitetty 12.01. 16:02 Helsingin talonvaltaajat ilmoittivat lauantaina iltapäivällä vallanneensa perjantaina tyhjän talon Hermannin kaupunginosasta. Nuoret kokoontuivat Vaasanaukiolle iltapäivällä jakaakseen infolappusia talon valtauksestaan. Poliisin mukaan kokoontumiseen osallistui noin 70-80 henkilöä. Samainen joukko marssi myöhemmin Hämeentietä pitkin vallatulle talolle.

Luvatta haltuunotettu vanha kivi- ja puutalo sijaitsee osoitteessa Saarenkatu 17. Tilassa on sähköt ja vettä saatavilla. Kaksikerroksinen talo on asumiskelpoinen ja ollut tyhjillään noin puoli vuotta. Vartti.fi:n saamien tietojen mukaan talossa on toiminut aiemmin ainakin joogakoulu. Valtaajat toivottivat vieraat tervetulleiksi taloon, mutta kehottivat vieraita kohtelemaan taloa hyvin. Nuorten mukaan talo on suojeltu kohde.

Jakamissaan lehtisissä nuoret ilmoittavat perustavansa Saarenkadulle autonomisen sosiaalikeskuksen. Poliisi on ilmoittanut kiinteistön olevan Helsingin kaupungin omistuksessa. Sosiaaliviraston edustaja ei ole toistaiseksi ollut yhteydessä poliisiin koskien talonvaltausta.
-Valtaus on jatkoa toukokuun lopussa alkaneelle valtausaallolle, kerrotaan lehtisessä.

Helsingin nuorisoasiainkeskus on valtauksesta tietoinen, mutta aikoo käsitellä sitä vasta tulevalla viikolla.

Aiemmin syksyllä Helsingin talonvaltaajat pitivät luvattomasti hallussaan Elimäenkatu 15:ssa sijaitsevaa kiinteistöä yli neljän kuukauden ajan. Nuoret poistuivat talosta vapaaehtoisesti 20. päivä joulukuuta. Tuolloin talonvaltaajiin kuulunut Micke kommentoi Vartti.fi:lle valtausten jatkuvat myöhemmin toisaalla.

HBL