House occupation in Hermanni

Nuoret valtasivat talon Hermannissa

12.1.2008 14:58, päivitetty 12.01. 16:02 Helsingin talonvaltaajat ilmoittivat lauantaina iltapäivällä vallanneensa perjantaina tyhjän talon Hermannin kaupunginosasta. Nuoret kokoontuivat Vaasanaukiolle iltapäivällä jakaakseen infolappusia talon valtauksestaan. Poliisin mukaan kokoontumiseen osallistui noin 70-80 henkilöä. Samainen joukko marssi myöhemmin Hämeentietä pitkin vallatulle talolle.

Luvatta haltuunotettu vanha kivi- ja puutalo sijaitsee osoitteessa Saarenkatu 17. Tilassa on sähköt ja vettä saatavilla. Kaksikerroksinen talo on asumiskelpoinen ja ollut tyhjillään noin puoli vuotta. Vartti.fi:n saamien tietojen mukaan talossa on toiminut aiemmin ainakin joogakoulu. Valtaajat toivottivat vieraat tervetulleiksi taloon, mutta kehottivat vieraita kohtelemaan taloa hyvin. Nuorten mukaan talo on suojeltu kohde.

Jakamissaan lehtisissä nuoret ilmoittavat perustavansa Saarenkadulle autonomisen sosiaalikeskuksen. Poliisi on ilmoittanut kiinteistön olevan Helsingin kaupungin omistuksessa. Sosiaaliviraston edustaja ei ole toistaiseksi ollut yhteydessä poliisiin koskien talonvaltausta.
-Valtaus on jatkoa toukokuun lopussa alkaneelle valtausaallolle, kerrotaan lehtisessä.

Helsingin nuorisoasiainkeskus on valtauksesta tietoinen, mutta aikoo käsitellä sitä vasta tulevalla viikolla.

Aiemmin syksyllä Helsingin talonvaltaajat pitivät luvattomasti hallussaan Elimäenkatu 15:ssa sijaitsevaa kiinteistöä yli neljän kuukauden ajan. Nuoret poistuivat talosta vapaaehtoisesti 20. päivä joulukuuta. Tuolloin talonvaltaajiin kuulunut Micke kommentoi Vartti.fi:lle valtausten jatkuvat myöhemmin toisaalla.

HBL

Tiotals ungdomar har ockuperat ett hus som stått tomt i Hermanstad i Helsingfors.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s